Kiss kiss-taidesukkahousut
Kiss kiss -taidesukkahousut syntyivät sukkaneulomon toimintaa esittävän dokumenttielokuvan seurauksena. Dokumentissa kerrottiin Suomessa sijaitsevasta Pohjoismaiden viimeisestä toimivasta sukkahousuneulomosta.Samaan aikaan minulla oli tarve keksiä taidekäsityöläisten joulumyyjäisiin sopiva tuote. Syntyi idea käsinvärjätystä, uniikeista sukkahousuista. Sukkahousuista, jotka ovat yksittäiskappaleita kuten taideteoksetkin.
Työstän sukkatehtaan kakkoslaatuisista sukkiksista ykköslaatuisia. Tällaisella työskentelyllä on oma terminsäkin: upcycling.
Syksyllä 1999 Helsingin Kulttuurikaupunki säätiö järjesti yhdessä Teollisuustaiteen liitto Ornamon kanssa suunnittelukilpailun, jonka tarkoituksena oli löytää tuliaistuote Kulttuupääkaupunki 2000 -tapahtumaan. Kiss kiss-taidesukkahousut valittiin 12 tuotteen "Tuliaisia" -sarjaan.
Vuonna 2007 sarjaan tuli uutuutena printtisukkikset. Painokuvien aiheena on uhanalaisia eläimiä ja kasveja; asioita, jotka uhkaavat jäädä jalkoihin. Sarjassa on tällä hetkellä laulujoutsen, hämeen kylmäkukka sekä pukinparta levä printit.Kiss kiss-sukkiksilla on omat kotisivut osoitteessa www.kisskiss.fi (ken tänne käy, ei löydä linkkiä takaisin näille sivuille...).
| Etusivu | Edellinen | Seuraava Copyright M. Ahlgrén 2012